Tekstit

Näytetään tunnisteella matkahaaveita merkityt tekstit.

Kerron sinulle unelmani

Kuva
 Maailmaa katsomaan Travellover kirvoitti pohtimaan omaa haavetta, unelmaa ja kirjoittamaan siitä. Oma haaveeni ei ole ehkä niin suuri ja lennokas kuin aloittajan, mutta se on minun. Nautin työstäni ja elämä on hyvää. Joku sanoisi, että elän ruuhkavuosia pienten lasten kanssa, mutta minä sanoisin, että elän parasta aikaa. Lapset osaavat jo niin paljon ja heidän kanssaan on ihan mahtavaa touhuta ja keskustella. Pidämme paljon samoista asioista ja lapset haastavat jatkuvasti pohtimaan omia arvojani. Mahtavia kouluttajia nuo tenavat. Meinasin jatkaa sanalla “mutta”. Elämä on hyvää, mutta… Jatkankin sanomalla elämä on hyvää ja siksi haaveilen. Haaveilen siitä, että ottaisimme irtioton arjesta pidemmäksi aikaa ja lähtisimme koko perheen voimin opintomatkalle. Opintomatkalle omaan itseemme, luontoon, ympäröivään elämään, kulttuureihin… Haluaisin näyttää lapsille maailmaa enemmän ja uppoutua siihen itsekin. Keskittyä perheeseen ja yhdessä olemiseen. Keskittyä hetkeen. En osaa määritellä ...

Lahjaksi matka?

Kuva
 Aineeton lahja Tavara-ahdistus iskee aina ajoittain. Tavaraahan kertyy aina vähintäänkin niin paljon kuin säilytystilaa on. Vaikka kaappeja kävisi säännöllisesti läpi ja teemme uusia hankintoja varsin harkiten, niin jotenkin kaikkea tavaraa sikiää puolivahingossa lisää ja pian taas kaapit pursuilevat kaikkea hyödyllistä ja turhaa. Tänä vuonna hankimme lapsillemme synttärilahjoiksi aineettomat lahjat. Molemmat lapset saivat lahjaksi jotain tekemistä yhdessä perheen kanssa; M sai mikroautoajelun ja A elokuvateatterikäynnin herkkuineen. Tänä vuonna päädyimme myös kertomaan lapsille heidän elämänsä suurimman huijauksen eli joulupukkihuijauksen. M arveli jo viime vuonna, että joulupukkia ei ehkä olekaan olemassa. Meillä aikuisilla oli jo pidempään ollut pohdinnassa, miten pitkään huijausta pidetään yllä. Joulupukkihommissa on meille arvoristiriita. Kun lapsille kerrotaan, että pitää olla kiltti, jotta saa lahjoja, niin miten selittää se, että joku saakin valtavan määrän lahjoja, vaikka...

Matkalle lasten kanssa

Kuva
Vinkkejä matkustamiseen Moni hämmästelee, miten jaksamme matkustella niin paljon lasten kanssa. Kokonaisuudessaan matkustaminen lasten kanssa ei mielestäni ole sen kummempaa kuin arkikaan lasten kanssa. Aina ei ole kivaa, mutta usein (yleensä) on. Toki sitä ensimmäisen lapsen saadessa vähän jännitti, miten matkustaminen vauvan kanssa onnistuu. M oli 5 kk, kun vietimme 3 viikkoa Thaimaassa. Tuo matka sujui esikoisen kanssa hienosti, vaikka matka monelta osin olikin pettymys. Seuraavaksi sitä jännitti kuopuksen syntyessä, miten matkustaminen sujuu kahden pienen lapsen kanssa. A oli 2 kk, kun kävimme Budapestissä. Sekin matka oli floppi, mutta se ei johtunut lapsista taaskaan. Olemme ehtineet keräämään matkoillamme pienten lasten kanssa tautia jos toistakin. On ollut salmonellaa ja kampyloa, korvatulehdusta ja silmätulehdusta, denguekuumetta, ruokamyrkytystä sekä ihan perus flunssia ja vatsatautia. Noiden ensimmäisten pikkulapsimatkojen jälkeen matkustamista lasten kanssa ei ole kuitenkaa...

Valmistautumassa matkaan

Kuva
Osa matkustamisen suolaa on matkan suunnittelu ja matkaan valmistautuminen. Tällä kertaa kävimme lasten kanssa viemässä ajatuksia seuraavan matkan suuntaan tekemällä päiväretken akselilla Helsinki-Vantaa. Aloitimme päivän Haltialan tilalla Helsingissä. Kävimme ihastelemassa lehmiä, kanoja ja sikoja sekä ruokkimassa lampaita. Seuraava matkamme suuntautuu Italiaan - Napoliin ja Sardiniaan. Sardiniassa majoitumme siskoni ja hänen miehensä luokse maatilalle. Siellä pääsemme hoitamaan tilan eläimiä samalla, kun tutustumme Sardinian luontoon ja ympäristöön. Ruutinkosken luonnonsuojelualue Tarkoituksemme oli ruokailla ihanassa Kahvitupa Laurentiuksessa , jossa on aito italialainen tunnelma. Ukkosen jyrähtelyn vuoksi päädyimme kuitenkin syömään Flamingossa. Lopuksi kävimme vielä katselemassa Helsinki-Vantaan lentokentän läheisillä kallioilla lentokoneiden laskeutumista. Lapsillemme matkustaminen lentokoneella on toki tuttua, mutta noin läheltä he eivät ole nähneet koskaan laskeutuvaa konetta....

Budjetointia ja säästämistä

Kuva
Mistä rahaa matkustamiseen? Elämä on tässä ja nyt, vaikka firetys onkin muotia. Haluamme kokea ja nauttia nyt, emmekä vain tulevaisuudessa. Mitä jos tulevaisuutta ei yhtäkkiä olisikaan? Haluamme kasvattaa lapset matkustelevaan kulttuuriin ja näyttää heille erilaisia tapoja elää. Maailmalla on niin valtavan paljon nähtävää. Olemme luoneet firetyksestä oman versiomme niin kuin jokainen luo elämästään oman tapansa elää. Budjetoimme ja karsimme paljon mielestämme turhia kuluja, jotta meillä on mahdollisuus toisaalta säästää tulevaa varten mutta myös matkustella. Olemme keskituloisia eikä rahaa ei ole heiteltäväksi asti, mutta hyvällä suunnittelulla saamme sen, minkä tällä hetkellä koemme tarvitsevamme.  Elämme monilta osin säästeliäästi, mutta en koe, että joutuisimme luopumaan kaikesta, mikä tuo iloa, nautintoa tai helpotusta elämään. Nautimme esimerkiksi sushista ja haemme sitä kotiin silloin tällöin, vaikka se onkin kalliimpaa syömistä kuin jonkun tavallisemman kotiruoan valmistamin...

Voihan kesäinen Kuusamo

Kuva
Kuusamon Tropiikki lasten kanssa Meidän perhehän ei ole lainkaan talvimatkailuperhe, joten reissumme kohdistuvat aina kesäkohteisiin. Olemme korona-aikana käyneet kahdesti Kuusamossa ja kesäinen Kuusamo vei kyllä mennessään. Molemmilla kerroilla yövyimme Petäjälammen rannalla Holiday clubin majoituksessa. Tuonne samaan paikkaan huomaan ajatuksissani reissaavani uudelleen. Holiday club Kuusamon Tropiikki Mikä Kuusamossa sitten viehättää? Uskomattoman kaunis ja koskematon luonto. Porojen läheisyys. Kuusamossa tulee tunne, että aika pysähtyy. Kuusamossa on vain yksi huono puoli ja se on pitkä ajomatka Etelä-Suomesta. Senkin pystyy selättämään, kun tauottaa lasten kanssa sopivasti ajamisen ja suunnittelee etukäteen ruokailut. On pakko hehkuttaa Holiday clubin sijaintia ja ympäristöä Kuusamossa. Petäjälammen alue metsäinen, vähän kuin leirintäalue. HC:n asunnoista osa on aivan suoraan rannan luona ja maisema terassilta on huikea. Alueelta löytyy pieni leikkipaikka lapsille, grillikota, maks...

Harrastuksena matkustaminen

Kuva
Harrastuksena matkustaminen  Harrastamme perheemme kanssa matkustamista. Jotta se on mahdollista, tarkoittaa se meille budjetointia ja suunnittelua. Teemme elämässä jatkuvasti valintoja; on kyseessä sitten rahan- tai ajankäyttö, sosiaaliset suhteet tai vaikka ruokaostokset kaupassa.  Me olemme valinneet tehdä tietoisia valintoja niin, että matkustaminen on mahdollista. Budjetoimme kuukauden menot kohtalaisen tarkasti. ( Kerron tästä tarkemmin vielä erillisessä postauksessa. ) Olemme valinneet, että asumme vähän pienemmässä asunnossa kuin ehkä haluaisimme. Valitsimme asuinpaikan niin, että selviämme yhdellä autolla. Meillä on ollut pidempään koirakuume, mutta päädyimme jälleen siirtämään koiran hankintaa, sillä koiran ottaminen mukaan matkoille ei aina olisi mahdollista eikä sopivia koiranhoitopaikkoja ole joka nurkalla. Käytämme lomat matkustamiseen, jos se suinkin on mahdollista. Teemme matkasuunnitelmia usein vuodenkin jänteellä. Pohdimme ja tutkimme jatkuvasti uusia matkako...

Reissufilosofiaa

Kuva
Jokainenhan matkailee valitsemallaan tavalla, jokaisella on matkailufilosofiansa. Joku nauttii enemmän lähimatkailusta, joku suosii vihreitä arvoja ja kolmas perustaa matkustamisen helppouteen. Takanamme on aikana ennen lapsia liuta reppureissumatkoja pienellä budjetilla, jolloin on tingitty kaikesta mahdollisesta - ensimmäisenä majoituskohteista. Tuolloin vakiomatkavarusteena oli aina Vietnamista ostettu sleep sheet. Se palveli uskollisesti paikoissa, joissa “bed bugit” olivat aktiivisesti seurana tai kun Suvarnabhumin kentällä oli yövyttävä ja odotettava seuraavan aamun lentoa. Edelleen karsastan perässä vedettäviä laukkuja ja pakkaan tavarani mieluummin rinkkaan tai koko perheen yhteiseen lätkäkassiin. En tunne oloani kotoisaksi turistimatkoilla, vaikka pahin ahdistus onkin kaikonnut. Be a traveller, not a tourist - ajatus iskostui aikanaan mieleen ja jossain määrin pyrin sitä edelleen noudattamaan, vaikka olemmekin käyneet myös perinteisillä pakettimatkoilla. Tyttäremme tietää, ett...