Tekstit

Näytetään tunnisteella Etelä-Ranska merkityt tekstit.

Etelä-Ranska ja Assas

Kuva
Mökkeilyä Etelä-Ranskassa lasten kanssa Carcassonnesta ajoimme tietullittomia teitä Assakseen. Alkumatkasta kävimme tutustumassa tippukiviluolaan nimeltä Grotte de Limousis, joka sijaitsee noin 20 km Carcassonnesta. Jouduimme ajamaan vähän sivuun reitiltämme, mutta niin vähän, ettei sillä ollut kokonaisuuden kannalta merkitystä ja kohde oli kyllä sen ajamisen arvoinen. Itse olen käynyt ennenkin tippukiviluolassa, mutta muu perhe ei ollut. Luolaan pääsi vain oppaan kanssa, vaikka nettisivuilla sanotaankin, että ilman opasta pääsee vierailulle. Valitettavasti opas puhui ainoastaan ranskaa, jota kukaan meistä ei puhu. Saimme kyllä äänitteet englanniksi, mutta mitään lisäkysymyksiä emme voineet kysyä, sillä yhteistä kieltä ei löytynyt. Luolassa on asunut 10 000 vuotta sitten luolakarhuja, joiden raapimisjälkiä oppaan mukaan oli kalliossa. Myös ihmisiä on asunut esihistorialliselta ajalta keskiajalle asti luolassa. Stalagmiitteja, stalaktiitteja sekä yhteen kasvaneita kivipylväitä oli paljo...

Carcassonne

Kuva
 Andorran vuoristomaasta Etelä-Ranskan vehreyteen lasten kanssa Jätimme taaksemme Andorran karun vuoristomaiseman ja löysimme tällä kertaa paremmin tietullittomat reitit. Kun laskettelimme alas vuoristoteitä kohti Etelä-Ranskaa ja Carcassonnea, muuttui maisema täysin. Etelä-Ranskan vehreys oli jopa häkellyttävää. Kumpuilevaa maastoa, vehreitä jokiuomia sekä silmänkantamattomiin viininviljelypeltoja. En ollut edes astunut autostakaan ulos, kun ajomatkalla jo sanoin, että tänne täytyy tulla uudelleen - 4 päivää ei riitä tähän. M oli aivan haltioissaan ja hoki monta kertaa, miten kaunista täällä on. Olimme aamulla katsoneet, että Carcassonne - samannimisen pelin innoittajana toiminut kaupunki - on sopivasti matkalla seuraavan päivän majapaikkaan nähden ja varanneet pikavarauksella Airbnb:n kautta majoituksen. Valinta osui kaikin puolin oikeaan. Koko ajomatka oli yhtä ihastelua, kun ajelimme viinitietä (Route des vins) pitkin, ja ihastelu jatkui perilläkin. Carcassonne on kaupunkina ih...