Tekstit

Aikuismatka Vantaalle

Kuva
Aikuismatka Vantaan sydämeen Tylsää, sanoisi joku. Helppoa, sanoo toinen. No, joka tapauksessa päädyimme ottamaan irtioton arjesta vuorokaudeksi. Lapset pääsivät serkuille kylään ja me vanhemmat pääsimme Flamingoon yöpymään. Vietimme isänpäivää jo etukäteen, sillä yöpymisajaksi osui juuri isänpäiväviikonloppu. Ulkoilusää oli harmaa ja utuinen, joten suuntasimme ensimmäiseksi Kuusijärvelle kävelemään. Reitit eivät olleet tuttuja ja yllätyimme, miten huonosti reitit on merkitty. Muutaman kilometrin verran kuitenkin sompailimme siellä ja ihailimme sammaleiden vihreän sävyisenä levittäytyvää mattoa. Tarkoitus oli mennä saunomaan ja uimaan Kuusijärvellä, mutta sinne olikin perjantai-illan ratoksi lähtenyt joku muukin. Aika monikin. Tunti olisi pitänyt odottaa saunaan pääsyä, joten päädyimme jättämään tällä kertaa savusaunan välistä.  Sen sijaan suuntasimme hotellille ja sieltä suoraan syömään. Olemme monta kertaa aiemminkin suunnitelleet ruokailua The One Thai Kitchenissä, mutta joka kerral

Tyttöjen reissu Vantaalle

Kuva
Staycation tyttöjen kesken M ja Isimies lähtivät jalkapalloleirille viikonlopuksi, joten meidän tyttöjen piti keksiä jotain omaa kivaa. Varasimme huoneen Sokos hotel Flamingosta ja mukaan lähti Mammin sisko yhden tyttärensä kanssa. Tätä reissua odotettiin kuin kuuta nousevaa! Flamingon hotelli on taattua tavaraa emmekä pettyneet tälläkään kertaa. No, ehkä pieniä siivoustoimenpiteitä tekisin huolellisemmin ja tyynyt vaihtaisin jo uusiin.  Osuimme sopivasti varaamaan sellaisen viikonlopun, jolloin porukkaa oli hotellissa paljon. Se ei kuitenkaan haitannut missään vaiheessa. Ei ollut meteliä ja sisäänkirjautumisen ruuhkakin purkautui nopeasti ilmeisesti itsepalvelukirjautumisen vuoksi. Lapset saivat kirjautumisen yhteydessä omat Sokos hotel Aku Ankat sekä tikkarit. Oli kiva, että tällaisella pienellä eleellä lapset huomioitiin. Aamiaisella oli todellinen yllätys. Kyseinen viikonloppu sattui olemaan testausviikonloppu, jolloin tarjolla oli jopa normaalia laajempi valikoima ja kokemuksista

Mistä löytää mielenrauhan?

Kuva
- Kuusamosta! Varasimme kesäloman loppuun reissun Kuusamoon. Kuusamossa, jos jossain, ihmismieli lepää Suomen luonnon kauneuden helmassa.  Olen aiemminkin kirjoittanut Kuusamosta ja sen mahdollisuuksista. Majoituimme tälläkin kertaa Holiday clubilla Kuusamon Tropiikissa . Tällä kertaa varasimme majoitusmuodoksi erillistalon omalla lasitetulla kuistilla. Valinta oli loistava! Rauhallinen paikka, jossa parhaimmillaan istuimme kuistilla ihailemassa lähellä ruokailevia poroja. Olisin viihtynyt helposti toisenkin viikon Kuusamossa! Kaikki ne paikat jäivät käymättä, jotka oli etukäteen suunniteltu, joten jäipähän taas hyvä syy palata uudelleen! Sen sijaan kävimme ihanissa paikoissa, joista tässä koostetta.  Ajoimme pääkaupunkiseudulta Kuopion Matkuksen kautta Kuusamoon. Matkus on lapsiperheiden kannalta loistava valinta. Sen lisäksi että auton saa siellä näppärästi ladattua, pääsevät lapset leikkimään aivan loistavalle leikkipaikalle. Tai oikeastaan se ei ole vain leikkipaikka, vaan enemmän