Sipoonjoen perinnesauna Hindsbyssä
Lähiretkeilyä Sipoonkorven tuntumassa Kävimme porukalla (ilman lapsia) ottamassa pienen irtioton arjesta ja osana pikkujouluja varasimme Sipoonjoen perinnesaunan. Paikka oli niin vaikuttava, että unohdin kokonaan ottaa kuvia. Alueella on käytössä isohko, maan alle rakennettu savusauna upeine yksityiskohtineen sekä kylmä ja lämmin palju terasseineen. Lisäksi hirsimökissä ja laavulla pystyi viettämään aikaa. Alue on pieni, mutta varsin idyllinen. Pimeään aikaan kirkas tähtitaivas, laavulla grillituli ja savusaunan hämärä loivat tunnelman siitä, että luonto ympäröi ja se riittää. Savusauna oli juuri sopivan lämpöinen ja tuoksu miellyttävä. Sipoonjoki virtaa aivan vieressä, mutta sitä ei pimeällä nähnyt. Ehkä ainoana miinuksena oli se, että Söderkullantie kulkee aivan vieressä ja siinä liikennettä oli aika paljon perjantai-iltana. Pari tuntia saunoen kului helposti, kun välillä kävi viilentelemässä ulkona. Meillä oli yksityisvaraus saunalle, joten ulkopuolisia alueella ei ollut. Saunomisen...