Tekstit

Näytetään tunnisteella Helsinki merkityt tekstit.

Staycation - lähimatka Helsinkiin

Kuva
Vaikka valtaosa perheemme matkoista tehdäänkin koko perheen voimin, niin välillä on kiva käydä kahdestaan aikuismatkalla. Toukokuussa päätimme käydä Isimiehen kanssa yhden yön reissulla Helsingissä. Varasimme yön Presidentistä , jossa emme olleet aiemmin vierailleet. Hotellin yleisilme oli ylellinen ja huone oli todella siisti. Päädyimme valitsemaan hotelliksi Presidentin erityisesti sen erinomaisen sijainnin vuoksi ja se olikin hyvä ratkaisu. Aamupala oli kattavin, mitä Suomessa olemme päässeet kokeilemaan. Iso suositus siis Presidentille! Kävimme kerrankin syömässä ravintolassa. Isimies valitsi meille balkanilaista ruokaa tarjoilevan ravintola Boka n, joka sijaitsee Kalliossa. Vaikka itselläni oli ehkä himpun verran epäilevä asennoituminen ravintolaa kohtaan, niin kaikki epäilykset karisivat kyllä pois. Tilasimme maisteluannoksen kahdelle. Valtava määrä niin uskomattoman hyvää ruokaa! Ystävällinen palvelu ja välitön tunnelma. Iso suositus siis tällekin! Sen verran varoituksena, että ...

Valmistautumassa matkaan

Kuva
Osa matkustamisen suolaa on matkan suunnittelu ja matkaan valmistautuminen. Tällä kertaa kävimme lasten kanssa viemässä ajatuksia seuraavan matkan suuntaan tekemällä päiväretken akselilla Helsinki-Vantaa. Aloitimme päivän Haltialan tilalla Helsingissä. Kävimme ihastelemassa lehmiä, kanoja ja sikoja sekä ruokkimassa lampaita. Seuraava matkamme suuntautuu Italiaan - Napoliin ja Sardiniaan. Sardiniassa majoitumme siskoni ja hänen miehensä luokse maatilalle. Siellä pääsemme hoitamaan tilan eläimiä samalla, kun tutustumme Sardinian luontoon ja ympäristöön. Ruutinkosken luonnonsuojelualue Tarkoituksemme oli ruokailla ihanassa Kahvitupa Laurentiuksessa , jossa on aito italialainen tunnelma. Ukkosen jyrähtelyn vuoksi päädyimme kuitenkin syömään Flamingossa. Lopuksi kävimme vielä katselemassa Helsinki-Vantaan lentokentän läheisillä kallioilla lentokoneiden laskeutumista. Lapsillemme matkustaminen lentokoneella on toki tuttua, mutta noin läheltä he eivät ole nähneet koskaan laskeutuvaa konetta....