Tekstit

Näytetään tunnisteella lasten kanssa merkityt tekstit.

Miten järjestää lasten koulunkäynti pitkillä matkoilla?

Kuva
Opetuksen järjestäminen pitkillä matkoilla Haaveissamme oli jo useamman vuoden se, että voisimme olla pidempään ulkomailla. Kirjoitin tästä aiheesta blogikirjoituksenkin otsikolla Kerron sinulle haaveeni. Kun vielä oli mahdollista, anoin vuorotteluvapaata syksylle ja sain samalla toivotun tauon töistä. Kesäloma + 100 päivää vuorotteluvapaata. M on 3. luokalla ja A 2. luokalla. Tämä oli juuri hyvä vaihe saada keskittyä vain perheeseen ja yhdessä olemiseen. Kaikkihan ei ole tietenkään lastenkaan kanssa aina pelkkää auvoa, mutta yhdessä meillä on myös aina hauskinta. Lasten koulunkäynnin kannalta tämä oli myös hyvä vaihe jäädä vuorotteluvapaalle. Nimittäin Isimies keräsi vuosilomansa syys-lokakuulle ja lähdimme melkein kahdeksi kuukaudeksi kiertämään Eurooppaa. Suuntana Balkan, Rooma sekä eteläinen Espanja ja Portugali. Tämä tarkoitti myös sitä, että lapset ovat pois koulusta lähes kaksi kuukautta, jolloin opetusvastuu on meillä vanhemmilla. Lapset ehtivät käymään elokuussa pari viikkoa k...

Sevilla - unelmien kulttuurikohde Espanjassa?

Kuva
Sevilla - unelmien kulttuurikohde Espanjassa? Sevillassa käymistä olemme pohtineet jo moneen kertaan ja tällä kertaa saimme sen sisällytettyä reissuumme. Sevillassa houkuttelivat sen arkkitehtuuri ja monet nähtävyydet. Ehkä myös se, että niin moni on Sevillaa kehunut ja toisaalta monella se tuntuu olevan matkahaaveisiin listattuna. Herätän varmasti närää mielipiteilläni ja ehkä tarkoituksellakin vähän hämmennän soppaa. Kirjoitan tarkoituksella postauksen, joka on varsin vastakkainen minkä tahansa Sevillasta kertovan tekstin kanssa. Meistä nimittäin kukaan ei suuremmin innostunut Sevillasta. Malagassa taksikuski varoitteli jo etukäteen, että Sevillassa on yleensä kuumempi kuin rannikolla. Meitä se ei oikeastaan haitannut, mutta lämpötilaero oli selkeä. Rannikolla tuuli vilvoitti mukavasti, mutta Sevillassa kuumuus oli paahtavaa kuumuutta. Paras aika liikkua ulkona oli aamu ja aamupäivä, jolloin oli viileämpää. Illalla vielä auringon laskettuakin oli lähelle 30 astetta lämmintä. Ehkä ain...