Montenegro - Kotorinlahti ja Durmitor

 Kun aika pysähtyy…

Mlini

Lensimme Dubrovnikiin ja yövyimme Mlinin pienessä kaupungissa. Periaatteessa olisimme voineet lähteä suoraan lennon jälkeen ajamaan kohti Montenegroa, mutta koska lähdimme reissuun elokuun viimeisenä päivänä, oli taloudellisempaa ottaa vuokra-auto vasta syyskuun puolelta.

Joka tapauksessa oli hyvä valinta olla Mlinissä. Tosi kiva, pieni kaupunki. Hotelliin, jossa oli 15 huonetta, kirjautuminen hoidettiin kokonaisuudessaan käsipelillä eli vastaanoton täti kirjoitti käsin ruutuvihkoon kirjautumistiedot.

Mlinissä on kauniita pieniä rantoja. Kiva yllätys meille oli, että siellä sijaitsee Hylättyjen hotellien lahti, jossa on vanhoja luxushotelleja, jotka on sodan aikana pommitettu. Alueella oli maailmanlopun tunnelma, jopa apokalyptinen.

Kotorinlahti, Montenegro

Liki 2 kuukauden mittaisen reissumme ensimmäinen varsinainen kohde oli Kotorinlahti Montenegrossa. Menetin sille täysin sydämeni. Tuntui, kuin aika olisi pysähtynyt. Asuntomme parvekkeen maisemat lahdelle olivat niin aamulla, päivällä kuin illallakin sellaiset, että se lumosi.

Majoituimme sen verran korkealla vuoristossa, että maisemia sai tosiaan ihailla. Se myös tarkoitti sitä, että majoituimme keskellä maaseutua eli aamulla kuuntelimme kukon kiekumista ja myöhemmin niin kanojen, ankkojen kuin aasienkin ääntelyä. Kakka haisi, muttei häirinnyt.

Majoituspaikkamme (Casa Collection) oli mielestämme oikein oivallinen majapaikka. Lähellä olivat niin Kotor kuin Tivat. Palvelu oli ystävällistä ja huoneiston yleisilme siisti. Sängyt ei olleet parhaasta päästä, mutta siitäkin selvittiin.

Kotorinlahdella parasta oli, että itse alue oli jo nähtävyys. Ne maisemat! Jaksoin istua ja vain katsella, miten purjeveneet lipuvat hitaasti lahdella.

Autotiet ovat alueella isolta osin kapeita ja kiharaisia. Ruuhkia muodostuu helposti kaupunkien välillä johtaville teille. Teiden kunto vaihtelee.

Kävimme katsomassa Kotorin vanhaa kaupunkia sekä Tivatin lähellä Jugoslavian aikaista sukellusvenebunkkeria. Tuonne bunkkerille matka kulki mahtavien maisemien kautta huomattavan kiharaisia ja kapeitakin teitä pitkin. Bunkkerin lähellä oli kiva, pieni ranta, jossa kävimme myös viilentelemässä pienen patikoinnin jälkeen.

Rannat Kotorinlahdella, kuten isolta osin ylipäätään Balkanilla, ovat pientä kiveä. Huomattavan mukavaa verrattuna hiekkaan. Hiekkaa kun kulkeutuu väkisinkin mukana ja sitä löytyy vielä kuukausienkin jälkeen jemmautuneena vaatteisiin, kasseihin, kenkiin ja uimalaseihin.

Enemmänkin olisi voinut lähialueella kiertää, mutta ehkä vähän liikkumisintoa rajoittivat lievästi haastava tiestö sekä toisaalta se, ettemme kokeneet tarvetta lähteä kauemmas; nautimme ihan vaan olosta lähialueella valtavan kauniissa ympäristössä.

Zabljak, Durmitor

Kotorilta lähdimme Zabljakiin. Paikallisten neuvosta päätimme, ettemme aja Budvan ja Podgorican kautta, sillä tiet ruuhkautuvat kummankin kaupungin kohdalla. Sen sijaan ajoimme Nikšićin kautta. Reitti oli kaunis ja lopputulos yllätti. 

Odotin huomattavan vuoristoista paikkaa, mitä se tavallaan olikin. Vuoriston välissä oli kuitenkin ylänköä tasaisine maastoineen ja kukkuloineen. Maisemissa oli osittain samaa kuin suomalaisessa tunturimaisemassa, paitsi että maisema oli täynnä syksyistä viljelymaastoa lehmineen, lampaineen ja hevosineen. Eläimet laidunsivat ilman aitauksia ja esimerkiksi lehmiä näkyi varsin jyrkilläkin rinteillä kulkemassa.

Majoituimme hieman sivuun turistikeskuksesta. Hotelleja oli aika paljon, mutta pienellä alueella. Huomattavan paljon näytti olevan erilaisia mökkejä ja majoja turisteja varten ja paljon lisää oli rakenteilla.

Mökkimme oli White house Zabljak. Kaksikerroksinen talo, jossa asunnot olivat alhaalla ja ylhäällä. Se oli majoituspaikkana riittävä kahdeksi yöksi, muttei olisi ollut miellyttävä pidemmäksi aikaa. Ilmanvaihtoa ei ollut muutoin kuin avaamalla oven tai ikkunan. Sisällä oli niin kosteaa, ettei mikään kuivunut ja kuivatkin vaatteet kostuivat. Suihkun lattiakaivo ei vetänyt eikä siivousvälineitä ollut. Sijainniltaan majoituspaikka oli kuitenkin loistava.

Kävimme Crne Jerezalla (Black lake). Kannattaa huomioida, että nähdäkseen järven, joutuu maksamaan parkkipaikkamaksua 3e/tunti sekä 5e/aikuinen sisäänpääsymaksua. Ensin maksetaanparkkipaikka ja vasta sen jälkeen sisäänpääsy.

Järvi oli ihan kaunis ja sen ympärillä olisi kulkenut kävelyreitti. Oliko se sitten oikeasti 13 euron arvoinen (olimme vain tunnin) tai jopa isomman summan arvoinen? Ei. Kauniimpiakin järviä olemme nähneet esimerkiksi Alpeilla. Järvelle kuljettiin asfaltoitua tietä pitkin, mikä entisestään laski omassa mielessä alueen arvoa.

Kävimme patikoimassa lähellä sijaitsevilla jäätikköjärvillä ja samalla näimme keskiaikaiset haudat. M ja A innostuivat alueen maisemista siinä määrin, että patikoimme omia reittejämme kukkuloilla. Maisema oli varsin rauhoittava.

Kävimme myös maailman toiseksi suurimman kanjonin, Tara-kanjonin, isolla sillalla. Se oli ihan upea nähtävyys, mutta täynnä turisteja ja turisteille suunnattuja toimintoja.

Kävimme myös patikoimassa Tara-kanjonilla. Huomasimme saman, minkä monissa muissakin kohteissa Suomen ulkopuolella. Reitit on huonosti merkittyjä tai niitä ei ole merkitty lainkaan. Olimme varanneet noin 10 kilometrin reitille reilut 3 tuntia aikaa ennen pimeän tuloa. Yhtäkkiä merkit loppuivat, mutta jatkoimme matkaa, koska tie jatkui samanlaisena. Yhtäkkiä tie päättyi. Päädyimme lopulta siihen, ettei auta kuin palata takaisin. Netti ei toiminut. Vähän meinasi tulla kiire, sillä pimeäntulo lähestyi. Pääsimme kuitenkin metsästä pois ja turvallisesti autolle ajoissa.

Päivän aikana tuli patikointia noin 22 kilometriä.

Yöllä M alkoi oksentamaan. Vaikka M on taitava oksentamaan pönttöön ja yleensä ehtii hyvin vessaan, niin nyt oksennus tuli aika vauhdilla. Koska siivousvälineitä ei ollut, piti soveltaa. M oksensi emalikattilaan, jos ei ehtinyt vessaan.

Yö meni lapsen oksentaessa ja hänen kanssaan valvoessa. Seuraavana aamuna pakkasimme ja lähdimme kohti seuraavaa kohdetta, Sarajevoa. Välillä pysähtelimme oksennustauoille, mutta selvisimme lopulta aika vähillä pysähdyksillä.

Reitti Zabljakista Sarajevoon on arvioitu yhdeksi maailman hienoimmista reiteistä. Sitä se olikin. Vuoristotiet olivat niin kapeita, ettei kahta autoa mahdu rinnakkain; jomman kumman on väistettävä pientareelle. Paikalliset ajavat kovaa eivätkä pahemmin väistele, joten vaaratilanteita tuli paljon.

Iso suositus kuitenkin tuolle reitille vaihtelevien maisemien puolesta!

Kokonaisuus

Kelit osuivat varsin nappiin. Lämpötilat Kotorilla olivat yli 30 astetta ja merivesi niin lämmin, ettei se kunnolla edes viilentänyt. Zabljakissa oli selkeästi viileämpää, mikä oli patikoinnin vuoksi oikeastaan tosi hyvä asia. Lämpötilat olivat noin 20 astetta.

Yllättävää on ollut miten hyvin montenegrolaiset tietävät Suomen. Varsin tavallista on, että reissuillamme ihan Euroopassakin saa huomata, miten huonosti Euroopan kartta on hallussa. Myös englannin kielen taito Kotorilla on hyvin hallussa ja paikalliset puhuvat varsin sujuvaa englantia, mikä ei sekään ole itsestäänselvyys. Zabljakissa englantia ei enää puhuttu.

Hintataso on ollut myös yllätys. Odotimme, että Montenegrossa olisi merkittävästi edullisempaa kuin Suomessa; mistä lie tämä käsitys muodostunut. Käytännössä kuitenkin ruoka on kaupassa keskimäärin samoissa hinnoissa kuin Suomessakin. Jotkut hyödykkeet ovat halvempia, mutta jotkut kalliimpia. Esimerkiksi juusto, voi ja muut maitotuotteet ovat todella kalliita. Sen sijaan leipä ja osa lihoista ovat halvempia. Kasvisten hinnat vaihtelivat kovasti. Meille tutut ja edulliset porkkanat olivat todella kalliita, moninkertaisen hintaisia Suomeen verrattuna. Tomaatit, kurkut, banaanit ja omenat olivat Suomen hinnoissa.

Ihmiset olivat varsinkin Kotorilla todella ystävällisiä ja palvelualttiita.

Kokonaisuudessaan Montenegrosta jäi itselle hyvä mieli ja fiilis, että tänne haluan palata. Varsinkin Kotorinlahti teki vaikutuksen.