Risteilyllä lasten kanssa

Silja Serenade ja päivä Tukholmassa lasten kanssa




Omasta edellisestä risteilystä oli ehtinyt vierähtämään jo hyvin yli 10 vuotta eivätkä lapsemme olleet vielä päässeet käymään laivalla. Kun Mummin pyöreiden synttäreiden viettopaikaksi ehdotettiin risteilyä, näytimme heti vihreää valoa.


Helsingistä lähteminen oli meille kaikille helpointa, joten valitsimme SiljaTallinkin. Olimme kuulleet, että siellä on paljon tekemistä lapsille. Silja Serenade näytti kuvissakin kivalta. Varasimme Promenade-hytit sekä ruokailut Grande buffetissa aamuiksi ja illoiksi.


Olympiaterminaalin parkkihalli on remontissa ja paikkoja siellä sen vuoksi rajatusti. Saimme kuitenkin auton sinne parkkiin ja maksoimme 50h parkista 47,60e. Kallista, mutta se tuntui helpommalta verrattuna siihen, että lähtisimme Kehä kolmosen ulkopuolelta julkisilla työ- ja koulupäivien päätteeksi Helsingin keskustaan.


Heti terminaalissa sitä huomasi, että edellisestä risteilystä on ollut aikaa. Lähtöselvitys hoitui nopeasti automaatin kautta ja siitä suoraan laivaan. Ei enää turhia jonotuksia ja perinteisiä muovisia hyttikortteja. Korkein odotuksin suunnistimme putken kautta laivaan.


Astuessa laivaan kuitenkin jostain muistin sopukoista tuli tuttuuden tunne. Se haju, jonka muistaa risteilyiltä; se on ihan omansa. Omaan silmään pistivät myös heti kulahtaneet kokolattiamatot. Hyttikäytävällä ajattelin, että tätä ei ole remontoitu 90-luvun jälkeen.


Hytti oli ihan ok. Vessa toimi vaihtelevasti ja seinälaatat olivat joskus olleet valkoiset. Sängyt olivat jopa yllättävän hyvät. Ensimmäisen yön jälkeen kaksi neljästä heräsi silmät aivan rähmässä eli jotain hytissä oli, joka ärsytti silmiä.


Silja Serenade Promenade-hytistä kuvattuna

Silja Serenade hyttikäytävä

Olimme varanneet ruokailun heti ensimmäiseen kattaukseen eli söimme risteilyn alkajaisiksi. Grande buffetin tarjonta oli sitä mitä odotimmekin - ihan ok, muttei mitään erityistä. Kaikille löytyi syötävää, mutta varsinaisia riemunkiljahduksia ei päässyt kiljahtelemaan. Vaihtoehtoja oli paljon, mutta monen taso oli keskinkertainen. Sanoisin, että keskimäärin ruoka oli lounasravintolan tasoista.


Harri Hylkeen disco oli lastemme mieleen ja niin se näytti olevan muidenkin lasten mieleen. Discon lattia oli täynnä lapsia ja lastenmielisiä tanssimassa.


Silja Serenade Harri hylkeen disco


Hikisinä kävimme vielä katsastamassa Siljalandin eli lapsille tarkoitetun leikkipaikan. Omaan silmään se oli varsin suuri pettymys. Pari pallomerta, joista toinen oli tarkoitettu pienemmille ja toinen isommille lapsille. Konsolipelejä, joista omat lapsemme eivät innostuneet. Vähän Legoja, joilla rakennella seinällä oleville alustoille. Piirtämiseen tarkoitettu alue. Kokonaisuudessaan pienemmille lapsille tarkoitettu paikka, joka oli parhaat päivänsä nähnyt. Omat lapsemme kuitenkin jaksoivat siellä leikkiä ja viihtyivät.


Silja Serenade Siljaland

Silja Serenade Siljaland

Silja Serenade Siljaland

Silja Serenade Siljaland

Olen monta kertaa miettinyt, miksei hyttejä jaeta niin, että perheet sijoitettaisiin samoille käytäville ja potentiaaliset rymyporukat omille käytäville. Kun klo 22 jälkeen alkoi lähihytissä aikuisten miesten omat bileet häiriten käytävän lapsiperheitä, kävi Isimies pyytämässä hytin oven kiinni laittamista. Kun touhu jatkui, kävi Isimies myöhemmin pyytämässä uudelleen oven kiinni laittamista. Tällä kertaa vastaan tuli uhitteleva ja sammaltava räyhähenki, jonka oma porukka sai lopulta rauhoiteltua. Valmistauduin jo lähtemään infoon kertomaan tilanteesta, mutta hytin ovi onneksi pysyi kiinni ja bileet sen sisällä.

Aamupala oli illan ruokailua parempi, muttei esimerkiksi Flamingon hotellin erinomaisen aamupalan veroinen. Vaihtoehtoja oli ihan riittävästi, mutta kaikesta puuttui erinomaisuus.


Tukholmassa kävelimme satamasta metroasemalle noin puoli kilometriä. Tänä päivänä on muuten varsin helppoa matkustaa Tukholman julkisessa liikenteessä. Viikonloppuisin alle 12-vuotiaat pääsevät matkustamaan ilmaiseksi. Sitä vanhemmalla henkilöllä jos on oma maksukortti (pankkikortti), niin sen lukemalla automaatissa pääsee suoraan eteenpäin. Kun päivän aikana käyttää samaa korttia kaikissa julkisissa liikennevälineissä, niin järjestelmä laskuttaa automaattisesti asiakkaan kannalta halvimman vaihtoehdon mukaan. Helppoa - ei enää erikseen ostettavia lippuja automaateista ym. Olisipa Suomessa sama järjestelmä!


Tukholmassa tuli tunne, että sitä on tosiaan ulkomailla. Miten siistiä joka puolella olikaan! Päädyimme matkaamaan Gamla staniin, sillä aikaa on noilla risteilyillä niin rajatusti. Kävelimme Prästgatania ja katsastimme kapean Mårten Trotzigs grändin. Skeppsbron on kaunis maisemaltaan, mutta eniten ihailimme hiljaisia ja rauhallisia pikkukatuja.


Tukholma Galma stan Prästgatan

Tukholma Galma stan Prästgatan

Tukholma Galma stan Mårten Trotzigs gränd

Tukholma Galma stan Skeppsbron

Tukholma Galma stan Skeppsbron

Kuninkaanlinnassa kävimme vain siltä osin, minne pääsee ilmaiseksi. Osuimme paikalle sopivaan aikaan, sillä soittokunta esiintyi yleisölle. Aarrekammio jäi meillä seuraavaan kertaan tutkittavaksi. Sen sijaan kävimme Livrustkammarenissa, jonne on ilmainen sisäänpääsy. Se oli todella vaikuttava ja lapsemme innostuivat kuvaamaan siellä vanhoja ritariasuja ja koristeellisia hallitsijoiden vaatteita.


Tukholma Galma stan Kuninkaanlinna Livrustkammaren

Tukholma Galma stan Kuninkaanlinna Livrustkammaren

Tukholma Galma stan Kuninkaanlinna Livrustkammaren

Tukholma Galma stan Kuninkaanlinna Livrustkammaren

Tukholma Galma stan Kuninkaanlinna Livrustkammaren


Ehdimme vielä käymään Stortorgetilla ihailemassa kauniita rakennuksia. Vaikka turisteja oli kohtalaisen paljon, oli tunnelma rauhallinen ja leppoisa. Ja miten kauniita rakennuksia siellä onkaan!



Tukholma Galma stan Stortorget

Tukholma Galma stan Stortorget


Kävimme syömässä Bastard burgerissa. Ruoka oli ihan ok, mutta on pakko sanoa, että Isimiehen Traegerilla tehdyt burgerit vie kyllä voiton.


Tukholma Galma stan Bastard Burger


Meillä sattui todella hyvä keli Tukholmaan; oli aurinkoista ja lämmintä. Vaikka olen monta kertaa käynyt Tukholmassa, niin ensimmäistä kertaa kävin aikuisiällä näin tavoitteellisesti katsomassa uusia paikkoja. Olin aivan vaikuttunut! Tukholma on todella kaunis kaupunki ja nähtävää jäi valtava määrä. Vaikuttuneita olivat lapsemmekin. Yhdessä olimme sitä mieltä, että uudelleen on tultava ajan kanssa.


Paluumatkalla Muumi-disco ei oikein innostanut; Muumit eivät ole uponneet oikein missään vaiheessa lapsillemme kunnolla. Silja landissa he jaksoivat touhuilla.


Buffetin tarjonta oli samaa kuin edellisenä päivänä. 2 päivää oli varsin riittävä aika syödä samassa paikassa.


Ilta tuntui olevan laivalla rauhallisempi kuin edellisenä päivänä. 2 yön jälkeen oli meillä kaikilla sellainen olo, että on kiva palata omaan kotiin. Satamaan palatessa oli kiva katsella kannella saaristoa.





Kokonaisuudessaan oli siis onnistunut matka. Tukholma oli ihana ja sinne mennään joskus uudelleen. Silja Serenade meitä tuskin kutsuu uudelleen, ellei se koe selkeää ilmeen kohotusta. Olin yllättynyt kulahtaneisuudesta ja paikoin jopa epäsiisteydestä.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Matka Etelä-Italiaan, part 3

Tyttöjen reissu Vantaalle

Saksan ja Itävallan Alpit, part 1