Äkkilähtö Saimaalle

 Kylpyläloma Lappeenrannassa

Lappeenrannan kaupungin leikkipaikka Holiday club Saimaan alueella


Olemme käyneet useita kertoja Holiday clubin kohteissa. Viime vuonna se oli erityisen kannattavaa, kun saimme liiton (OAJ) alennuksia 50% majoituksesta. Tänä vuonna Holiday clubin kaikille asiakkaille myönnetään 25% alennus vähintään 3 vuorokauden majoituksista. Saimaalla olemme käyneet monta kertaa, sillä samalla on näppärää hoitaa sukulointia ja lapsemme viihtyvät niin hyvin Saimaan kylpylässä. 


Suosikkimme HC:n kohteista lienee Kuusamon Tropiikki, sillä siellä aika pysähtyy, kun nauttii ympäröivästä luonnosta ja voi seurata Petäjälammen kaunista ympäristöä. Naapurina saattaa näkyä poro poikineen ja aamupalaksi voi hakea vastaleivottua, maan parasta rieskaa Petäjälammen herkusta. Lapsilta kysyttäessä Saimaa olisi varmasti jaetulla ykkössijalla.


Isimiehelle osui Turkin reissun jälkeen sopivasti 4 päivän vapaat, joten päätimme varata äkkilähdön Holiday club Saimaalle. Olemme majoittuneet Saimaalla lähes kaikissa majoitusvaihtoehdoissa ja suosikkejamme siellä ovat Anttilankaari ja Pearl. Tällä kertaa majoituimme ensimmäistä kertaa Saimaan Rantapuistoon.


Valitettavasti ensimmäistä kertaa myös jouduimme HC:lla kohtaamaan pettymyksen. Vaikka asunnot ovat kohtalaisen uusia, olivat pinnat kuluneita. Ikävintä kuitenkin oli se, että huoneisto oli todella likainen ja siellä haisi voimakkaasti. Koiran jätöksiä (pissalammikoita) löytyi ympäri asuntoa. Kolmen reklamoinnin jälkeen asunto saatiin siihen kuntoon, että sisällä ei tarvinnut käyttää enää släbäreitä ja saimme 50 euron kompensaation.


Onneksi tämä ei ollut ensimmäinen kertamme HC:n majoituksessa. Kylpylä on kuitenkin kiva lasten kanssa (vaikkei kuitenkaan Flamingon tasoinen) ja tälläkin kertaa kävimme uimassa useampaan kertaan. Vesi on lämmintä ja pari vesiliukumäkeä löytyy. Kylpylä ei ole niin kulunut kuin monet suomalaiset kylpylät tuppaavat olemaan. Saunamaailma ei ole erityisen monipuolinen ja jää paljon Flamingo Spata jälkeen. Lapsemme tykkäävät erityisesti vesi-, musiikki- ja valoshowsta, joka kylpylässä pyörii puolen tunnin välein. Valvonnan kannalta haastavaa on, että kylpylä on huomattavan pimeä, kylpylän oma uimavalvonta ei pelaa (mitään sääntöjä ei ilmeisesti ole) sekä virta, joka kiertää isoa allasta. Ainakin itse sitä valvoo omia lapsiaan haukkana, ettei joku hyppää huomaamattaan sukeltavan lapsen päälle tmv. 


Kokonaisuudessaan HC:n majoitukset, erityisesti loma-asunnot ja villakset, ovat taattua laatua. Ne ovat siistejä ja toimivia. Asunnoissa pidämme siitä, että saamme itse tehtyä ruoat ja saunaankin pääsee halutessaan. Kesäkaudella tosin kannattaa varautua siihen, että pimennysverhot puuttuvat lähes kaikista vaihtoehdoista eikä ilmastointia ole. Lasten makuuhuoneissa ei ollut muita verhoja kuin sälekaihtimet ja kappaverho. Auringon noustessa huoneessa oli todella valoisaa ja lapset valittelivat, että on vaikea nukkua.


Viime vuoden Suomi-reissulla sekä Kuusamossa että Katinkullassa päädyimme folioimaan ikkunat, sillä muutoin Suomen yöaurinko olisi valaissut silmäluomienkin läpi. Millään keinoin emme saaneet viilennettyä asuntojen lämpötiloja kovinkaan montaa astetta alle 30 asteen.


HC:n konseptiinhan kuuluu, että majoituksen ympärille on rakennettu paljon toimintoja, mutta kaikki toiminnot maksavat. Se on toki helppoa matkustamista, kun kaikki löytyy kylpylän alueelta, mutta myös kallista. HC Saimaa on Lappeenrannassa, mutta aivan Imatran rajalla. Lappeenrannan keskustaan ajaa vajaassa 30 minuutissa, mutta Imatran kattavat palvelut ovat muutaman minuutin ajomatkan päässä. Imatralla on kaiken kaikkiaan satsattu lähi- ja luontoliikuntaan paljon, joten tekemistä löytyy varmasti. Imatran kaupunki Tässä joitakin esimerkkejä tarjonnasta.


Jäppilänniemen Taidetie kulkee kauniissa peltomaisemassa. Siellä on paljon ihailtavaa niin lapsille kuin aikuisillekin. Lapsemme kävivät tutustumassa Taidetien antiin mummin ja ukin kanssa autolla ja me aikuiset saimme lainaksi sähköpyörät, joilla oli näppärä hurauttaa katselemaan maalaismaisemia ja ammentamaan sielulle kulttuuria.


Imatran Taidetien peltomaisema

Imatran Taidetien antia


Vuoksen ympäristössä kulkee eri mittaisia lenkkejä (muutakin kuin Kruununpuisto). Sähköpyörän makuun kun pääsi, niin hurautimme myös toisen lenkin Vuoksen ympäristössä.


Imatrankosken kuohut Vuoksi


Hyvin hoidettuja leikkipaikkoja löytyy paljon. Postauksen ensimmäinen kuva on Lappeerannan kaupungin ylläpitämä leikkipaikka Saimaan kylpylän alueella. Omien lastemme suosikki Imatralla on Vuoksenniskan koulukeskuksen piha, jossa on kattavasti tekemistä eri ikäisille. Oikeastaan tuon pihan kohdalla pitäisi puhua mieluummin lähiliikuntapaikasta, sillä niin monipuolisesti se tarjoaa eri-ikäisille tekemistä ja tälläkin kertaa lapsemme viihtyivät tuolla pihalla leikkimässä. Koulun pihalta lähtee kuntopolku ja talvisin sieltä löytyy hyvät luistelumahdollisuudet.


Mansikkalan koulukeskuksen piha on myös ihan hyvä, mutta huomattavasti suppeampi tarjonnaltaan. Vuoksenniskan koulukeskuksen pihan etu on myös se, että se sijaitsee sivussa ja suojassa. Siellä saavat pienemmätkin lapset leikkiä rauhassa. Mansikkalan koulukeskus on Imatran keskustassa ja kerää enemmän porukkaa, jonka tarkoituksena ei ole vain pihan positiivinen hyödyntäminen. Lapsemme pitävät kyllä Mansikkalankin pihasta, mutta en haluaisi lasteni esimerkiksi kuuntelevan leikin lomassa jatkuvaa kiroilua.


Lammassaaressa on lyhyt kävelylenkki metsäisessä maastossa Saimaan ympäröimänä. Sieltä löytyy myös nuotiopaikka ja puucee. Seppoinpolku kulkee puolestaan hyvin vaihtelevassa maastossa; reitin löytäminen on tosin paikoitellen vähän haastavaa. Unterniskajoki ja Immalanjärvi lintutorneineen ovat kauniita vehreine polkuineen ja luovat hieman yllättävänkin kontrastin vieressä kulkevalle moottoritielle.


Kuntoportaat löytyvät sekä Mellonmäestä että Ukonniemestä. Mellonmäen huipulta voi ihailla maisemia Venäjän puolelle asti. Sieltä löytyy myös talvisin mahtavat pulkkamäet.


Urheilutalon luota löytyy myös lähiliikuntapaikka sisältäen frisbeegolfradan.


Tekemistä löytyy siis paljon, vaikka haluaisikin lähteä vähän tiukemmalla budjetilla kylpylälomalle. Ainakin meillä kinutaan jo uutta Saimaan-reissua.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Matka Etelä-Italiaan, part 3

Tyttöjen reissu Vantaalle

Saksan ja Itävallan Alpit, part 1